Millan iholla: VIIMEISIÄ VIEDÄÄN!!!

Taivas oli päivästä päivään täysin ihanan vaalean sininen, aurinko helotti kuin Thaimaan saarilla ja nurmikko oli yhtä vihreää kuin raaka banaani. Nämä ovat ensimmäiset mieleen tulevat ajatukseni, kun alan muistella viime kesän kesätreenejä. Saavuin Porvooseen kesän alussa intoa ja pelkoa puhkuen: Pelkäsin joukkuekavereita ja olin innoissani tulevasta kaudesta. 

Salibandy on siitä kiva harrastus, että aina saa melkein treenata sisällä,
vaikka ulkona olisi kuinka kaunista. Viime kesän joukkueemme pyöri lähinnä läheisen jalkapallokentän likaisella nurmikolla, jonka jälkeen suuntasimme aina lenkkarimme kohti Auroran ihanaa tulikuumaa hallia.Vietimme viikossa ainakin 500 tuntia hikoillen valmennuksen komennuksessa, kontaten toistemme jalkojen juuressa polvet verillä, ja tehden vatsalihasliikkeitä jotka aiheuttivat krampin jo ensimmäisen suorituksen jälkeen. Mielipiteeni näihin treeneihin on edelleen se, että se oli äärimmäisen mutaista ja typerää. Vatsalihakseni eivät vieläkään pullistu ulos ihostani,eivätkä hauikset ole suuremmat kuin allit. Treenasimme myös juoksua ja Virtasen nenäkarvat väpättivät aina kamalasti kun hän huomasi, ettei puolellakaan joukkueen pelaajista ollut sykemittareita ikinä mukana. Strömbergin sanat useimmiten taisivat kesän aikana olla "mitä vittua nyt taas" ja kaikki tuntui aina olevan "pommin varmaa". Auroran takaisella metsälenkillä kaverinamme oli useimmiten hyttyset ja maitohapot. Joukkueemme treenasi ahkerasti ja tunnollisesti, vaikka joka paikkaa kolotti ja hiukset olivat hikiset. Viikonloput, jotka olisi ollut suotavaa pitää salibandyvapaina, vietettiin kuitenkin joukkueena yhdessä leireillen yleensä Auroralla. Viikonloput olivat

Äidit Levälampi, Hietanen, (Holmberg) Hakku

Ruokaa

Lehikoinen Tee, Horn, Rainio, Kunttu, Kortelainen, Kettunen

todella mukavia, koska ikinä ei tarvinnut ajatellakkaan olevansa nälissään. Ruokapuolemme loisti kun merkurius taivaalla auringon vieressä. Tarjolla oli välillä AuroraKanaa ja joskus oli jotakin muuta. Yhteistä aterioilla oli joka kerta se, että ne maistuivat fantastiselta!

Kesän aikana joukkueen uusille tulokkaille järjestettiin pienoiset juhlat, jossa pelaajat otettiin vastaan erittän mukavalla tavalla: Tarjolla oli helppoja kysymyksiä, hienoja vaatteita, jauhoja, karkkia, piimää, vettä, jätesäkkejä, omenaa...Jos haluatte yrittää mielessänne kuvitella tilanteen sinä iltana, niin sulkekaa aluksi silmänne. Kuvitelkaa valmennuksemme seisomassa punaisen puurakennuksen kuistilla pinkit sukkahousut päässään. Hetkeä myöhemmin Virtanen pyörittää musiikin tahdissa pyllyä samaan tahtiin kuin BB-Janica aikoinaan ja Kettu etsii epätoivoisesti karkkia jauholautauselta ensin kastettuaan päänsä vesiämpäriin. Haakana räkättää varisnauruaan vasemmalla takaviistossa ja koko loppujoukkueemme hihittelee roskasäkit yllään molemmilla puolillasi kuvaten tapahtumia samalla iphoneillaan. Nyt voit avata silmäsi. Mieleesi tulee varmasti sama ajatus kuin minulla: JÄRKYTTÄVÄÄ. Silloin tehtiin koko joukkueen paikalla ollessa selväksi, että uusia ja nuorempia ei mitenkään pompoteta tai heidän hoidettavakseen ei anneta mitään hanttihommia.

Ahonen

Päivien lyhentyessä ja kylmentyessä tajusimme pikkuhiljaa syksyn lähestyvän ja kauden odottavan. Saimme heittää lottoa katsellessamme Salmingkuvastosta itsellemme uusia varsia ja lapoja. Omalla ja E Holmbergin kohdalla tuulet olivat myönteiset ja tilaamaamme mailaa ei saapunut lainkaan. Onneksi isä Hietanen kaivoi perheFordin takaluukusta tarpeillemme sopivat räikeät ja löysät varret, joiden avulla pääsimme mekin osallistumaan harjoituksiin. Oli ihanaa nähdä kun melkein koko joukkueellamme oli samanlaiset lenkkarit ja treenien loputtua saatiin arpoa, että osuiko omiin jalkoihin omat- vai jonkun muun kengät. Viisaimmat meistä vaihtoivat kengän narujen väriä, toivoen etteivät muut keksi samaa.
Harjoitusasujemme saavuttua luoksemme, tajusimme joukkueemme johtoportaan kerrankin ajatelleen meidän kesätreenamistamme oikein ajatuksella. Onhan se ihana kuumassa hallissa juosta sählypallon perässä mielummin ihanissa aivan liian pienissä lentopallosortseissa ja -paidoissa, kuin oikeissa salibandyvarusteissa. Tilannetta seliteltiin Salmingin tilauserehdyksellä ja jostakin syystä vaatteet palautettiin tehtaalle. Muutaman päivän kuluttua saimme pukea päällemme oikeanlaiset varusteet.

Kortelainen ja Kunttu

Nieminen ja Levälampi

Kesän aikana tulivat tutuksi niin Aurorahalli kuin läheiset juoksulenkkireititkin. Kaikista tutuimmaksi muodostui kuitenkin ympärillä häärivät kohtalontoverit, eli joukkuekaverit. Kaikki ovat niin omituisia ja erinäköisiä. Kaikkia kiinnostaa eri asiat ja uutiset. Mutta meitä kaikkia yhdistää tämä ihana harrastus, josta on jo muodostunut elämä useimmille pelaajistamme. Välillä olen melkein huolissani vauvvojemme opiskeluista, kun he lähtevät ennemmin Ouluun pelireissulle kun menevät tekemään kertolaskukokeita matikan tunnille. Sähly on sekoittanut heidän koko ajatusmaailmansa ja arvonsa. Onneksi vanhempi osasto pelaajistamme kykenee jo erottamaan oikean elämän ja salibandyn, mutta on niitä poikkeuksiakin. Esimerkiksi kaikille rakkaaksi muodostunut tollukka-Oksman mursi ranteensa oman elämänsä kohokohdassa, eli ottelussa kaikkia edestakaspyörittävää Classicia vastaan, kun olimme vasta 10-1 häviöllä. Oksman päätti väärentää minun itse ansaitsemani peliluvan omakseen ja leikkasi itse itseltään kipsin pois ensimmäisen viikon jälkeen. Kipsiä kun olisi pitänyt vielä pitää jopa kolme viikkoa, jotta käsi parantuisi kunnolla. Meinasi itkua pukata Auroralla, kun Strömberg nosti väkisin Oksmanin pyörän selkään heittäen mailan samalla vastakkaiseen nurkkaan. Reenien aikana huomasin hänen kuitenkin harjoittelevan lämäriä yhdessä piilopaikassa. Melko sitkeä tyttö tuo Oksman.

Kaunis ilma

Kauden aikana pelasimme.. Pelasimme... Ja pelasimme. Varsinkin juniori-ikäiset saivat nauttia elämästään todenteolla, koska oikealle elämälle ei tilaa mahtunut kesäkuusta joulukuuhun kertaakaan. Jos ei liigapeliä, niin hyvinvointi varmistettiin tyttöjen SM-sarjapelin avulla. Laiho luovutti melko aikaisessa vaiheessa kivuten kirurgin pöydälle samalla kun Haakana oli koko ajan poissa kuvioista. Minä taas irrotin käteni paikoiltaan varmistaen hengissä pysymiseni marraskuun puolessa välissä, ja pian siitä myös Lehikoinen istuutui viereeni katsomoon. Onneksemme saimme myös hiukan uutta verta kentälle kuin Karjulan Laura tuli opettamaan meille loppuveryttelyyn sopivia aerobicliikkeitä ja Sihlman opasti meitä ruotsinkielisissä juomalauluissa. Pian joukkueemme hyvinvointi alkoikin kukoistamaan, ja loppukautta kohti vähitellen kaikki ovat saaneet taas jalkansa kantamaan Auroralle asti. Vemppoja löytyy ja jokaista meistä sattuu varmaankin koko ajan johonkin.

Pelissä

Salibandyn ohella olemme käyneet porukalla hakemassa myös tuntumaa lipunryöstöön sekä jääkiekkoon. Kesän lopulla suoritettu lipunryöstö ei toiminut ihan niinkuin valmennus ajatteli, kun kaikkien vaatteet sekä Kuntun suu olivat täynnä sinistä mustikkaa. Ryvimme jossain perämetsikössä niin hirveä hiki kasvoillamme, että edes Niemistä ei naurattanut. Kaikki rikkoivat sääntöjä minkä ehtivät ja puolella joukkueen pelaajista taittui nilkat ympäri ja Luihin olkapääkin saatiin käymään pois kuopastaan. Nyt jälkeenpäin kun ajattelee niin jo vähän naurattaa.. Mutta ei kauheesti. Jääkiekko sujui myös kivasti kun heti kaukaloon asteltuamme oli Strömberg heittänyt hanskat jäähän, jotta voi murjoa Hietasen. Siinä he sitten painivat samalla kun muut yrittivät osua kiekkoon. Backaman suoritti oman osuutensa piruettejen avulla ja Kortelainen ja Kunttu keskittyivät valokuvaukseen kentän ulkopuolella. Rainio saapui kaukaloon farkut jalassaan, aikomuksenaan varmaan pyörähdellä Backamanin kanssa pariluistelua.

Pelissä 

Kausi eteni niinkuin suunniteltiinkin ja naisten kanssa saatiin käydä hurjaa taistelua siitä, että tipahdetaanko suoraan kultaiseen ykkösdivariin vai saadaanko yrittää murjoa jotakin divariporukkaa karsintamuodossa. Nousujohteinen loppukautemme räväytti karsintapariksemme lähikylän joukkueen SB-Vantaan, josta muuten yksi hulttiotyttö Vainio on luoksemme juossut kesän aikana. Karsintapelit sujuivat nekin ihan hyvin, kun hoidimme kaksi peliä puhtaasti kotikololla omaksi hyödyksemme ja yhden Vantaalla. Vantaan halli on todellakin kehumisen arvoinen! Siellä ei tarvinnut edes yrittää, että jalat pysyisivät Euroopan Mestareilla maassa, kun maassa pysyminen taattiin jollakin tahmealla töhnällä. Onneksi kukaan ei pysynyt maassa liian lujaa, ja kaikkien polvet olivat ehjät vielä pelin jälkeenkin. Sielläkin ottelu pelattiin kunniakkaasti omaksi hyväksi. Kolmella voitolla varmistimme ensikauden liigapaikan!

Hulttioiden kausi on ollut yhtä unelmaa. Pelit on hoideltu toinen toisen perään kivasti, ja taululla välkkyi hulttioiden runkosarjavoitto. Saimme siis skipata puolivälierät ja keskittyä kaikin keinoin kotikololla muutenvaanpyörimiseen. Muutaman viikon jaksoimme touhuissamme pyöriä ja leikit keskeytettiin ikävästi kun Sb-Pro halusi tulla kisailemaan kanssamme finaalipaikasta. No eihän siinä auttanut kun palauttaa Nurmijärveläiset Maaniittuun.. He lähtivät ilman vastahangoittelua!

Siellä me makaamme siskoni toimesta

Nyt on vakio finaalivastustajamme taas vastassa. Tällä kertaa minä olen eri leirissä. Onneksi sisko pitää vielä Kooveen puolia, että on äitillä ja isilläkin tekemistä kun heidän pitää joka maalia hurrata. On kiva kun perheeseen tulee molemman väriset mitalit!! Sitä paitsi on mukavaa kun tietää jo etukäteen, että saa syödä kultajuhlakakkua! Kunhan kakun päällä on tänä vuonna minun nimeni..
Ensimmäinen ottelu oli täysin meidän hallintaamme ja sisko kapinoidessaan työnsi minut laitaa vasten makaamaan. Ilkeä pikkusisko. Onneksi pyysi anteeksi, jotta haluan antaa hänellekkin palan kakkua. Ensimmäinen voitto siis kirjattiin meidän nimiimme ja oli ihanaa katsella kun Lehikoinen teki kaksi makeaa maalia ja Backmankin teki yhden!! Kunttu hoiti myös yhden maalin ja johtajamme Uljua yhden. Nyt siis lamppumme ovat kohti Suomen mestaruutta, mutta ei pidä nuolaista ennenkuin tipahtaa. Mutta sen jo voin luvata, että kun tipahtaa niin sitten kyllä juodaan eikä nuoleskella !!!!

Toinen finaali kamppaillaan entisellä kotihallillani Spiralilla ensi lauantaina. Jännääää!

-Millla