keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Liikapelaajan päiväkirja, osa 2

Täällä teidän iloksenne rakas puolustajanne Ahonen raportoi tämän viikon kohokohtia ja tulevien päivien koitoksia. 

Itse olen elänyt melkoisen hullunmyllyn keskellä nämä pari päivä, kun lukukauden ensimmäinen koeviikko käynnistyi keskiviikkona. Harjoituksissa valot ovat olleet lähinnä sammuksissa, mutta on pommin varma, kun Strömpsteri korottaa ääntään, herää siinä väsyneinkin opiskelija.

Maanantain harjoitukset olivat astetta kevyemmät. Toki hiki virtasi poskea pitkin ja pienpeli osuuden jälkeen lihaskuntoa pääsivät suurinosa pelaajista suorittamaan. Pienpelin pistepörssin kuningattarena vältyin punnerruksilta. Hietasen kanssa päästiin kilpailemaan kyseisestä tittelistä, mutta kyllä siinä lopulta kävi niin, että kananen vei munatkin pesästä. Onneksi kilpailun jälkeen yläfemmoja heiteltiin taas entiseen tapaan ja Sennikin oli jo osittain toipunut traumaattisesta kokemuksesta. 

Tiistaina oli taas tosi kyseessä. Ns. hymy pyllyyn ja suunta kohti keskiviikon peliä. Joulumieltä oli myös ilmassa, kun Backman pääsi esittelemään joulukinkkujaan uusissa Salmingin mustissa shortseissa. Joulupukkikin oli näköjään jo ollut aikaisin liikkeellä, kun kolme pelaajaa saivat joululahjoja.
Osa hallilla olleista saattoi huomata punaisten tonttukenkien vilahtelevan harjoituksissamme.
Itse en voinut olla huomaamatta kirkkaan punaisia kenkiä jalassani... Enään puuttui glögi ja piparin tuoksu niin olisi jo voinut luulla, että PSS oli kerääntynyt hallille viettämään seuran pikkujouluja. 

Piparin ja glögin sijaan saimme suumme makeaksi, kun harjoitusten päätyttyä Krista laittoi makeiset kiertoon. Illan "röhmyksi" kruunattiin Forsblom, joka rohmusi peräti 14 makeista. Onnittelut vielä Kristalle ja Annalle! 

Toivottavasti kaikille jäi harjoituksista hyvä maku suuhun ja ovat valmiita taistelemaan tänään voiton kotiin!

# 28

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Älä hölmöile, isosisko valvoo!